Tietoa blogista

torstai 22. kesäkuuta 2017

Kesä toi mukanaan uuden alun

Uusi koti. Uusi sukunimi Kela-kortissa. Paljon parempaa kahvia joka aamu. Kasvot, joiden vierestä herätä joka aamu. Syksyksi tiedossa koulupaikka, joka innostaa, inspiroi, pelottaa ja haastaa. Oma parveke, josta seurata päivän vaihtumista illaksi. Paljon inspiraatiota blogiin ja kirjeiden kuvaamiseen. Tästä tulee hyvä kesä. 
Viimein olen päässyt konkreettisesti toteuttamaan yhtä pitkäaikaista haavettani. Kuvaaminen yhdistettynä kirjeisiin. Instagramin puolelle olenkin jo laittanut yhden videon, mutta ajatuksissa olisi luoda Youtube- kanava, jonne lataisin noita inspiraatiovideoita. Sitä kautta videot olisi helppo myös ladata tänne blogin puolelle teidän nähtäväksi.


Tällä hetkellä olen eniten inspiroitunut leimasimista (taas), flipbookeista, mahdollisimman värikkäiden kuorien askartelusta, lintupostimerkeistä ja siitä miten eri tavoin ihmiset ovat luovia. Myönnän, että blogiin kirjoittelu on takkuillut vähän, vaikka paljon olisi kaikenlaista kivaa, mistä luoda postauksia. Ehkä se kynnys aina vähän nousee, varsinkin, kun enää blogit eivät ole se "juttu". Mutta lähtökohtaisestihan kirjoitan näitä juttuja itselleni inspiraatioksi tänne, että voin niitä selata täältä aina silloin tällöin. Kyllähän sitä silti kuitenkin miettii, että lukeeko näitä joku muukin vielä. ;)

10 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköisiä ja värikkäitä kirjekuoria! 💕 Ja onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  2. Kyllä lukee! Mutta on kyllä totta, että instan kautta tavoittaa samanhenkisiä ihmisiä ja siellä kommentointi on aktiivisempaa.

    Onnittelut kaikesta uudesta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) itselle silti se blogin ylläpitäminenkin on vielä tärkeää niin ihana et täällä on ihmisiä vastaanottamassa :)

      Poista
  3. Hei, ja kyllä blogiasi luetaan!! Ainakin minä luen! :D oli mukava lukea pitkästä aikaa juttujasi. :) Kaikkea hyvää uusiin tuuliin elämässäsi ja hyvää juhannusta!
    Niin, ja postailet vain omaan tahtiisi, täällä ainakin yksi lukija odottaa uskollisesti milloinka taas laitat tänne jotain. :)
    -Jasmin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) Juuri tällaiset kommentit saa kyl aina hymyn nousemaan ja luottamuksen omaan juttuunsa kasvamaan :) kiitos !

      Poista
  4. Hei ihana taiteilija ❤️ Anna anteeksi, etten ole vastannut hienoon korttiin jonka lähetit. Kaikki oli tuolloin jotenkin niin sumuista, mutta tänäpäivänä harmittaa oma aikaansaamattomuus. Kai pelotti, etten saisi jotain yhtä kaunista aikaiseksi.

    Minullakin on uusi sukunimi, ja uusi asunto, onnittelut sinulle näistä elämän muutoksista! :) Toivon, että uudessa asunnossamme voisin pieneen vierashuoneeseen sisustaa itselleni askartelunurkkauksen. Blogisi inspiroi jälleen niin paljon ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) Aa totta siitähän onkin jo tosi pitkä aika, itselläkin ehtinyt jo unohtua, että meillä oli sellainen korttijuttu :/ Mutta ei se mitään, elämä on tällaista hektistä ja ailahtelevaa, älä yhtään harmittele sitä aikaansaamattomuutta :)

      Onnittelut sinullekin kaikesta ihanasta uudesta mitä elämääsi on tullut! Se on ihan huippua! Kiitos ihanasta kommentista, se laittoi minut virvoittamaan blogin taas uuteen uskoon!

      Poista

Thank you for your comment ~ I love my mail